Sirkustelua paremmassa kaupunginosassa

Liha tottelee kuria
Miina Supinen
WSOY 2007
****

Kirjan takalieve sanoo, että kertomus on komedia, mutta vielä tarkemmin: se on satiiri. Heti kansikuvat, takakansi teksti ja aloitussanat: "Olipa kerran..." paljastavat, että nyt liikutaan muutama sentti maanpinnan ja realismin yläpuolella. Ja hyvä niin, jos tyylilaji olisi ollut jotenkin arkisempi (vrt. Anja Snellman tai Anna-Leena Härkönen), en olisi jaksanut näin rivoja juttuja lukea. Mutta nyt suorastaan nautin.

Olipa hyvin kirjoitettu kirja. Muistan joistain lehtiarvioista lukeneeni kirjoittajan sanoneen, että kirjoittaessa pitää päästellä vaan, eikä äkistellä ollenkaan. Siltä tämä tuntui, on päästelty, mutta tietysti taidolla. Tarina on slapstick -viihdettä, mutta sitä nautittavampia ovat henkilöhahmot. Isä Launo, joka on kyllä huippumuusikko ja sillä tavalla herkkä, mutta muuten tunne-elämässään ihan pihalla. Herkullinen pieni Pelagia, joka ei varmaan ymmärrä ympärillään tapahtuvan sirkuksen ulottuvuuksista paljoakaan, mutta heittää sekaan oman kommenttinsa pissaamalla väärään paikkaan. Astra on mahtava karikatyyri vallitsevan seksuaalikulttuurin kasvattamasta nuoresta: hän ei edes väitä etsivänsä rakkautta, vaan pelkkää kylmää ja kovaa seksiä. Asetelma tietysti kääntyy herkullisesti päälaelleen lopussa. Teinipoika Silmu hakee miehuuttaan ja säheltää säälittävästi bodaussalilla. Täytyy vain ihmetellä, mistä Supinen on saanut niin paljon tietoa tällaisesta asiasta, joka on aika yksioikoisesti miesten juttu. Äiti Katriina rakentaa tarmokkaasti menestyksen kulissia ja on määrätietoisesti hukannut itsensä jopa itseltään. Tästä sitten alkavat juhlat, joissa avustaa muutama muu outo hiippari.

Suosittelen luettavaksi ja odotan Supiselta lisää. Annan neljä tähteä mennen tullen - viittä en sentään anna, koska se kuuluu Todella Suurelle Kirjalle, jota tämä ei sentään ole.