sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Modernin äidin mökkihöperöitymisestä

Lahjat
Riina Katajavuori
Tammi 2004
***1/2

Olen päättänyt määrätietoisesti lukea modernia kotimaista kirjallisuutta, enkä nyt muista miksi tulin tarttuneeksi tähän ensiksi. Ehkä osin siksi, että Riina Katajavuori kävi luonani yhden porukan mukana kylässä juuri ennen kuin ryhtyi kirjoittamaan tätä kirjaa. En tunne häntä muuten.

Lahjat on kuvaus koulutetun, kaupunkilaisen äidin kotiäitiajasta, siis itsekin kokemastani elämänvaiheesta. Lapsia on kaksi, pienempi on pieni, isompi noin viisivuotias.

Romaanissa ei oikeastaan tapahdu mitään, siinä ei ole juonta. Ainut kehitys on se, että vanhempien välissä nukkunut kuopus lopulta siirtyy nukkumaan omaan sänkyynsä lastenhuoneeseen. Mutta sellaistahan pieneten lasten kotiäidin elämä on. Samalla kuitenkin mieli työstää hirveän vahvasti omaa äitiyttä samoin kuin kaikkea sitä, mitä ei ehdi oikein olla, kun on ympärivuorokautisesti äiti. Kovin tuttua. Kyse on sen sukupolven äidistä, joka on tuskallisen tietoinen lapsuuden vaikutuksesta koko loppuelämään. Äitiys ei hoidu vasemmalla kädellä.

Kirjan kieli on runollista ja se palvelee ilman muuta tarkoitustaan. Riinahan on myös runoilija. Toisin paikoin se lähestyy proosarunoa. Sopii hyvin. Mukana kummittelee intertekstuaalisia heittoja moneen suuntaan, naistenlehtiin, Marilyn Frenchiin ja sosiologisiin ja psykologisiin teksteihin. Sekin tuntui luontevalta, koska juuri tällaisten, myös minunlaisteni äitien todellisuuteen ne kuuluvat hyvin vahvasti. Vanhemmaksi opettelemisessa ei edes etusijalla ole mikään sukupolvien perinne, vaan hyvin suurelta osin hankittu tieto.

Omaa lukukokemustani sävytti helpotus siitä, että omat lapset ovat sentään jo isompia ja arkielämä heidän kanssaan paljon helpompaa kuin pienten lasten kanssa, joita pitää raahata kärryjen ja vaippapakettien kanssa yläkerroksiin (vielä ilman hissiä, huh huh!).

Iso kysymysmerkki minulle oli, miksi kirjan päähenkilön Tuulian ja hänen miehensä suhde oli aivan rihmanohut. Mies kummitteli jossain taustalla, mutta hyvin harvassa olivat minkäänlaiset tunnekuvaukset tai kuvaukset siitä, miten pariskunta neuvotteli perhetilannetta, työnjakoa tai ylläpiti läheisyyttään. Jäi se kuva, etteivät he olleet läheisiä, läheisemmilta tuntuivat Tuulian hyvät ystävättäret. Onko se väistämättä näin? Käykö aina niin, että lasten syntyessä puolisot etääntyvät toisistaan eikä asialle voi mitään? Oman lähipiirini kokemus näyttäisi siltä. Kaipaisin lukea aidolta ja uskottavalta tuntuvaa kuvausta pikkulapsivaiheen syvällisestä jakamisesta vanhempien kesken. Olisi hauskaa, jos se toteutuisi edes kirjallisuudessa.

Hyvä kirja, mutta siinä määrin koin mökkihöperyyttä ja taivaan mataluutta, että vain kolme ja puoli tähteä. Tämä siis saattaa johtua enemmän minusta kuin kirjasta.

Ei kommentteja: