sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Bachista, sinnepäin

Pappa Bach
J.S. Bachin elämästä kertova lastenooppera
Kansallisooppera
11.10.2008
***

Kun näin mainoksen kansallisoopperan Pappa Bachista, ryntäsin oitis tilaamaan liput perheeni musiikki-ihmisille. Organisoin mukaan myös tyttöjen soittokaverit ja esityksen jälkeen nautittiin meillä kotona iltapala yhdessä. J.S. Bach on yksi elämäni suurista kulmakivistä ja liioittelen korkeintaan vähän, kun sanon, että persoonallisuuteni ja mielenterveyteni jotenkin rakentuvat hänen musiikkinsa varaan. Kun on pää sekaisin, Bach panee sen järjestykseen. Kun on mieli tukkoinen, Bach avaa ja raikastaa sen. Näin on ollut lapsuudestani saakka.

Siispä menimme esitykseen suurin odotuksin. Se kesti tunnin ja hyvin lapset jaksoivat. Nauroivatkin monessa kohdassa. Minä kuitenkin poistuin sieltä vähän hämmentyneenä.

Esitys rakentui lauluäänille sovitettujen suosikkisävelten varaan. Illan mittaan kuultiin pätkiä muun muassa jouluoratoriosta, h-mollimessusta, d-mollikaksoisviulukonsertosta ja brandenburgilaisesta konsertosta. Kappaleiden lomassa kerrottiin Bachin elämäntarinaa, suurin piirtein ja siihen suuntaan. Väliin lapsia hauskuttivat eläimet.

Tarinan juonen kuljetus jäi aika heikoksi. Ei ihme, etteivät pienemmät saaneet siitä kiinni. Mukana oli kaikenlaisia heittoja, joiden ymmärtäminen edellytti jonkinmoista musiikkitietämystä. Lavalla seikkaili esimerkiksi rapu, mikä tietysti viittasi Bachin musiikillisiin palindromeihin eli rapufuugiin, mutta tähän ei annettu mitään tulkinnan avainta. Jotkut kohdat olivat suorastaan hämmentäviä, kuten nyrkkeilyottelu. Kaikenlaista päälleliimattua veikistelyä ja keikistelyä nähtiin. Anna Magdalena ja hänen synnyttämänsä toistakymmentä lasta jäivät kokonaan pois, samoin kuin moni muu Bachin elämän tärkeä ulottuvuus. Elämän päätös tuli jotenkin yllättäen ja kesken kaiken. Tuli kaiken kaikkiaan sellainen tunne, että käsikirjoittajalla löi vähän tyhjää ja loppuivat ideat kesken, ja piti turvautua halpoihin konsteihin kuten eläimiin.

Kerran kuului pätkä Anna Magdalena Bachin nuottikirjan menuettia, mutta senkaltaista musiikkia ja erilaisia soittimia olisin toivonut näkeväni ja kuulevani enemmän. Tällaisen esityksen perusyleisö - kuten meidänkin seurueemme lapset - ovat kaikki musiikkiopistolaisia. Jokainen pieni soittaja soittaa Bachin pikkukappaleita soittotunnillaan, ja se olisi auttanut heitä luomaan suhdetta tähän perusohjelmistoon. Minkäänlaisia soittimia ei itse asiassa nähty lavalla. Tuli mieleen, että oliko tämä taloudellinen ratkaisu? Harrastajakuoro on halvempaa työvoimaa kuin orkesteri. Toisaalta ei olisi ollut hullumpaa, jos mukana olisi ollut nuoria soittajia. Yksi Bachin ihailtavimpia ulottuvuuksia kun on juuri se, että hän oli todellinen pelimanni: kirjoitti kuolemattoman hienoa musiikkia ihan kaikentasoisille soittajille, mille tahansa kokoonpanolle, ja sille porukalle, joka kulloinkin sattui olemaan koolla.

Näistä syistä olisin itse antanut korkeintaan kaksi tähteä tälle esitykselle, mutta saakoon nyt kolme, kun lapset kuitenkin tykkäsivät. Ehkä juonen hajanaisuudella ei loppujen lopuksi ollut niin suurta väliäkään, kun musiikki riitti kannattelemaan esitystä. Toivottavasti pieniin sydämiin tuli kylvettyä Bachin musiikin rakkauden siemeniä.

Käsiohjelma on hieno, se kannatti ostaa. Vihkosessa on mukana hieno itse askarreltava barokkiteatteri ja siihen kuuluvat esiintyjät omia teatterinäytöksiä varten. Meillä se on askarreltu kasaan (siinä kyllä tarvitaan aikuisen apua ja kärsivällisyyttä) ja sen kanssa jatketaan draamaa kotioloissa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Kevyttä mutta hyvää

Taikahuilu
W.A. Mozart
Oopperaseurue Into
yhteistyössä Munkkiniemen yhteiskoulun kanssa
24.9.2008

****

Tämä piti nähdä - perheemme ehdoton suosikkiooppera uuden oopperaseurueen esittämänä ja vielä vanhassa koulussani. Ja koko perhe sisään kympillä! Etukäteen jo googlailin, että mikä tämmöinen ooppera Into oikein on, www.into-ooppera.net , ja kovin kiinnostavalta se vaikutti. Siis pieni vapaamuotoinen oopperaseurue, joka näkyy saavan tukea liike-elämältä, ja tekee yhteistyötä koulun kanssa.

Eikä esitys tuottanut pettymystä. Puolentoista tunnin ooppera oli kevennetty versio, mutta ei liikaa. Kaikki oleellinen oli mukana. Säestämässä oli nelihenkinen jousiorkesteri, piano sekä rummut ja huilu. Lisäksi muutaman Monostatoksen mouruamisen säesti koulun oma rautalankabändi - ratkaisu toimi aivan loistavasti. Lavastus ja puvustus oli hoidettu viitteellisesti ja valoilla. Sekin toimi. Juonenkulku kävi kaikesta kuitenkin selväksi.

Ihan erityisesti on kehuttava naislaulajia. Minun korvaani ovat kaikki valmiita Kansallisoopperan lavalle. Ymmärrän kyllä, miksi he laulavat harrastelijoien Into-oopperassa koulun juhlasalissa eivätkä Mannerheimintien varrella - siellähän nuorten naisten rooleja laulavat yli viisikymppiset daamit, joilla on kiinnitys eläkeikään asti. Ihan viime vuosina olen nähnyt erään ruustinnan Papagenana ja muutaman toisen kypsän rouvan Tatjanana. Ja kun tulee kuolonkohtaus, nämä joutuvat ähkien polvistumaan kuolemaan. Niinpä nuoret naiset saavat odottaa roolejaan sivunäyttämöillä kunnes ovat itse koukkupolvisia. Feministinä en voi kuin valittaa. Jonkun pitää kiireesti säveltää paljon oopperoita, joissa on mummorooleja!

Takaisin Taikahuiluun. Mukanani oli kaksi ala-asteikäistä Taikahuilu-asiantuntijaa, jotka nauttivat illasta. Puheosuuksien tekstit oli käännetty hauskasti ja raikkaasti, ja ohjauksessa oli mukavasti vauhtia. Itse pidin vähän erikoisena sitä, että Paminasta oli tehty aika kevytkenkäinen, hän ei pahemmin tuntunut vastustavan Monostatoksen lähentelyjä. Mistä moinen idea?

Ooppera oli esitetty viikkoa aiemmin MYK:n yläasteikäisille. Kuulin paikalla olleelta entiseltä musiikinopettajaltani Tapsalta, että hyvin oli esitys heihinkin uponnut.

Ainut pitkä miinus tuli siitä, että kaikki laulut laulettiin saksaksi. Veikkaan, että tässä kohden oli tullut rahapula, oikeudet Savonlinnan käännöksiin olisivat varmasti maksaneet liikaa. Laulujen kääntäminen on vaikeaa, siinä tarvitaan ammattilaista. Toivon hartaasti, että jostain löytyy tähänkin rahoittaja, koska muuten voi olla, että koko oopperan idea jää avautumatta koululaisyleisölle.