perjantai 23. tammikuuta 2009

Elämän äärirajoilla

Yksityiset tähtitaivaat
Olli Jalonen
Otava 1999

En arvostele, koska jäi kesken, ainakin tällä kertaa.

Kolmas kirjamessujen kolme pokkaria kympillä -satsistani oli tämä Jalonen. En muista hänen kirjojaan aiemmin lukeneeni.

Kokemus oli hämmentävä. Ensiksi meni melkein sata sivua, että ymmärsin ollenkaan, mistä ja millaisista tilanteista on kyse. Enimmäkseen ulkomaalaisten elämästä Stalinin Venäjällä. Se oli kurjaa ja kauheaa. Todella kauheaa.

Noin sivulla 200 jätin kirjan kesken. Syy oli se, että siihen mennessä jo toisen kerran silvottiin ruumiita. En jaksanut enää. Ehkä olisin jaksanut pitempään, jos minulla olisi ollut enemmän lukuaikaa ja toinen tilanne. Nyt on vain hetki ennen nukahtamista ja kun ei mitään eikä ketään muuta seuraa siinä tilanteessa ole, en jaksa tällaisia painajaisia.

Mutta ei tämä ole ainut syy sekaviin tunteisiin. Jollain tavalla kirja on kyllä ihan ilmeisen hyvää kirjallisuutta. Kuvaus on tehokasta ja näkökulmallista. Silti ihmettelen epätäydellisiä lauseita. Onko se joku omaperäinen tyyli vai huolimattomuutta? Toinen, mikä ihmetytti, oli epärealistiset seikat kaiken inhorealismin keskellä. Otetaan vaikka kirjan pääparin välinen suhde. Jos nainen elää kahden lapsen kanssa metsässä hökkelissä kuin susi luolassa, ei hän hankkiudu suhteisiin ventovieraan kanssa ja tee ehdoin tahdoin lisää lapsia. Ei ainakaan tällainen nainen, jolla muutoin on niin vahva eloonjäämisvietti. Minusta koko juttu yksityiskohtien kuvauksineen on ihan outo seksuaalifantasia. Kirjassa myös äiti jättää vastasyntyneen lapsen kahdeksi vuorokaudeksi isän hoitoon, ilman imetystä, pelkälle vedelle. Nähdäkseni lapsi ei voi kestää niin kauaa. Vastaavia omituisia juttuja kirjassa on niin paljon, että ne heikensivät eläytymistä.

Mutta jollain toisella tavalla teksti siis kuitenkin oli erittäin hyvää.

Ei kommentteja: