sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Onnettoman ihmisen tunnustuksia puun takaa

Onnellisuuden opas
Timo Airaksinen
Johnny Kniga 2006

***

Luin tämän viime keväänä pikavauhtia ja pääpiirteissään, kun valmistauduin haastattelemaan Airaksista. Muistan, että hekottelin silloin ääneen ja päätin lukea kirjan ajan kanssa uudelleen. Sen siis syksyn korvalla teinkin, ja aika korkein odotuksin.

Mutta hymy hyytyi. Airaksinen leikkii lukijansa mielikuvituksen, ennakkoluulojen ja eettisten aatosten kanssa jonkinlaista kuminauhaleikkiä, jossa ei koskaan voi olla varma, onko kirjoittaja tosissaan vai ironisoiko hän ja jos, niin kehen piikki osuu. Tästä tietysti olivat peräisin myös ensimmäisen lukukokemuksen hyvät naurut. Toisella kertaa tuli lopulta apea olo, kun kaikki onnellisuuden kuvitelmat ja pyrkimykseet oli purettu, ei jäljellä tuntunut olevan juuri mitään mihun tarttua. Varsinkin se, mitä Airaksinen kirjoittaa ihmisten välisistä suhteista, oli aika karua. Välillä ihan tuli mieleen - vaikkei tietysti tällaista saa korkeasti arvostetun filosofian professorin kohdalla varmaan edes arvella - että hän jotenkin purki omaa elämänpettymystään.

Kolme tähteä kuitenkin Hauskaa teksti toki oli, tavattoman hilpeää toisin paikoin. Ja ihan kuningasajatus kuitenkin oli se, että parasta onnea on mielenrauha ja paras pyrkimys onnen tavoittamiseen on välttää kaikkea, mikä voi horjuttaa mielenrauhaa. Tämän allekirjoitan. Samoin kuin ajatuksen siitä, että elämää ei voi hallita, mutta elämän kaikkine hallitsemattomine tapahtumineen voi ottaa haltuunsa. Tästä kaikesta kolme tähteä

Tietysti minulla ja Airaksisella on ajattelussa radikaalisti eri gravitaatiopiste, kun minä uskon Jumalaan ja Airaksinen ei. Vakaumuksensa hän toi kirjassa esiin, vaikka ihan puolihuolimattomasti hän toisin paikoin kirjoitti Luojan isolla ja lähestyi loppupäätelmissään sellaisia kosmologisia ulottuvuuksia, jotka minun silmissäni sisälsivät Jumalan ajatuksen.

1 kommentti:

Anne Rongas kirjoitti...

Vaimonsa kuoleman jälkeen Airaksisen maailma on ollut kolkko. Onnetonkin tai sellaiselta on kuulostanut.

Ehkä myös onnellisuuden buddhalaisviritteiden tavoittaminen on hankalaa. Pitäisi vaihtaa muisti ja menneisyys. Ja koko ajattelu.

Filosofian merkitys on keskustelussa. Samanmielisyys jähmettää keskustelun ulottuvuudet. Filosofi tunnustaa väriä. Se ei tarkoita, että hän odottaa valikoituja samanmielisiä lähelleen.