lauantai 22. marraskuuta 2008

Niitä tavallisia valheita

Toshiro Mifunen tiikeri
Tuula-Liina Varis
WSOY 2005
****

Olen siis päättänyt lukea kotimaista kirjallisuutta aika kritiikittä. Otan kirjaston hyllystä mitä siellä sattuu olemaan ja tilailen kiinnostavalta tuntuvia. En osta mitään, meillä kun on aivan luksus-palvelut. Kirjastoauto tuo oven eteen kerran viikossa mitä vain. Minusta siihen sisältyvä ajatus on suorastaan liikuttava - eihän täältä ole varsinaiseen kirjastoon kahta kilometriäkään. Kirjoja on ihmisen saatava samalla varmuudella ja helppoudella kuin puhdasta vettä hanasta. Täällä käy lastenkirjastoauto, mutta sen ylähylly on varattu aikuisten aineistolle. Ero tavalliseen isoon kirjastoon on samankaltainen kuin pienen herkkukaupan ero isoon markettiin. Valikoima on pieni, mutta sitäkin paremmin koottu. Esimerkiksi aikuisten videoita on tuskin puolta metriäkään, mutta aina sieltä löytyy helmiä.

Toshiro Mifune tarttui mukaan kirjastoautosta. Olen tottunut luottamaan Tuula-Liina Varikseen. Tosin pidän hänen kaunokirjallisia teoksiaan vähemmän loistavina kuin niitä, jotka kertovat hänen omasta elämästään kuten Kilpikonnaa ja olkimarsalkkaa.

Toshiro Mifunen tiikeriin on koottu novelleja, jotka kertovat ihmisten elämänvalheista. Tämä kerrotaan jo takakannen tekstissä, joten sitä osaa asettua odottamaan. Tarina alkaa, missä kohtaa paljastuu valhe?

Kirja ei ole loistava, mutta hyvä se on. Tavanomaisten valheiden (alkoholismi, vanhemman sokea luottamus lapseen) lisäksi on mm. tarina, joka kertoo kuuluisasta taiteilijasta (vaikka kyse on kuvataiteilijasta, en osaa olla lukematta siitä Saarikoskea), jota tutkija haluaa kanonisoida, mutta jonka entinen vaimo näkee aivan toisin. Jotenkin tämän novellin anatomia selittää sen, miksi en jaksa lukea naistenlehtiä. Niihin on kanonisoitu vaikka mitä sekavaa ja outoa, suoranaisia valheita. Olen varma siitä. Kuten eräs tämän syksyn esikoiskirjailija on lausahtanut, kaunokirjallisuutta kirjoitetaan, koska se on ainut tapa puhua totta. Tutkimus ei puhu, eikä lopulta journalismikaan. Tämän journalistina avoimesti myönnän.

Ei kommentteja: