sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Bachista, sinnepäin

Pappa Bach
J.S. Bachin elämästä kertova lastenooppera
Kansallisooppera
11.10.2008
***

Kun näin mainoksen kansallisoopperan Pappa Bachista, ryntäsin oitis tilaamaan liput perheeni musiikki-ihmisille. Organisoin mukaan myös tyttöjen soittokaverit ja esityksen jälkeen nautittiin meillä kotona iltapala yhdessä. J.S. Bach on yksi elämäni suurista kulmakivistä ja liioittelen korkeintaan vähän, kun sanon, että persoonallisuuteni ja mielenterveyteni jotenkin rakentuvat hänen musiikkinsa varaan. Kun on pää sekaisin, Bach panee sen järjestykseen. Kun on mieli tukkoinen, Bach avaa ja raikastaa sen. Näin on ollut lapsuudestani saakka.

Siispä menimme esitykseen suurin odotuksin. Se kesti tunnin ja hyvin lapset jaksoivat. Nauroivatkin monessa kohdassa. Minä kuitenkin poistuin sieltä vähän hämmentyneenä.

Esitys rakentui lauluäänille sovitettujen suosikkisävelten varaan. Illan mittaan kuultiin pätkiä muun muassa jouluoratoriosta, h-mollimessusta, d-mollikaksoisviulukonsertosta ja brandenburgilaisesta konsertosta. Kappaleiden lomassa kerrottiin Bachin elämäntarinaa, suurin piirtein ja siihen suuntaan. Väliin lapsia hauskuttivat eläimet.

Tarinan juonen kuljetus jäi aika heikoksi. Ei ihme, etteivät pienemmät saaneet siitä kiinni. Mukana oli kaikenlaisia heittoja, joiden ymmärtäminen edellytti jonkinmoista musiikkitietämystä. Lavalla seikkaili esimerkiksi rapu, mikä tietysti viittasi Bachin musiikillisiin palindromeihin eli rapufuugiin, mutta tähän ei annettu mitään tulkinnan avainta. Jotkut kohdat olivat suorastaan hämmentäviä, kuten nyrkkeilyottelu. Kaikenlaista päälleliimattua veikistelyä ja keikistelyä nähtiin. Anna Magdalena ja hänen synnyttämänsä toistakymmentä lasta jäivät kokonaan pois, samoin kuin moni muu Bachin elämän tärkeä ulottuvuus. Elämän päätös tuli jotenkin yllättäen ja kesken kaiken. Tuli kaiken kaikkiaan sellainen tunne, että käsikirjoittajalla löi vähän tyhjää ja loppuivat ideat kesken, ja piti turvautua halpoihin konsteihin kuten eläimiin.

Kerran kuului pätkä Anna Magdalena Bachin nuottikirjan menuettia, mutta senkaltaista musiikkia ja erilaisia soittimia olisin toivonut näkeväni ja kuulevani enemmän. Tällaisen esityksen perusyleisö - kuten meidänkin seurueemme lapset - ovat kaikki musiikkiopistolaisia. Jokainen pieni soittaja soittaa Bachin pikkukappaleita soittotunnillaan, ja se olisi auttanut heitä luomaan suhdetta tähän perusohjelmistoon. Minkäänlaisia soittimia ei itse asiassa nähty lavalla. Tuli mieleen, että oliko tämä taloudellinen ratkaisu? Harrastajakuoro on halvempaa työvoimaa kuin orkesteri. Toisaalta ei olisi ollut hullumpaa, jos mukana olisi ollut nuoria soittajia. Yksi Bachin ihailtavimpia ulottuvuuksia kun on juuri se, että hän oli todellinen pelimanni: kirjoitti kuolemattoman hienoa musiikkia ihan kaikentasoisille soittajille, mille tahansa kokoonpanolle, ja sille porukalle, joka kulloinkin sattui olemaan koolla.

Näistä syistä olisin itse antanut korkeintaan kaksi tähteä tälle esitykselle, mutta saakoon nyt kolme, kun lapset kuitenkin tykkäsivät. Ehkä juonen hajanaisuudella ei loppujen lopuksi ollut niin suurta väliäkään, kun musiikki riitti kannattelemaan esitystä. Toivottavasti pieniin sydämiin tuli kylvettyä Bachin musiikin rakkauden siemeniä.

Käsiohjelma on hieno, se kannatti ostaa. Vihkosessa on mukana hieno itse askarreltava barokkiteatteri ja siihen kuuluvat esiintyjät omia teatterinäytöksiä varten. Meillä se on askarreltu kasaan (siinä kyllä tarvitaan aikuisen apua ja kärsivällisyyttä) ja sen kanssa jatketaan draamaa kotioloissa.

Ei kommentteja: