Pikku Pietarin piha
Tammenrannan kesäteatteri
Kuopio
Kirjoittanut Aapeli
31.7.2008
***1/2
Savolaisen kesäteatterikauden päätteeksi kävimme katsomassa paikallisnäytelmänä pidettävän Pikku Pietarin pihan.Tämä oli sellainen harmiton kesäteatterikappale, jonka tarkoitus oli varmaan syventää yhteisten juurien tuntemusta.
Esitys perustui siihen, että oli löydetty koko joukko kyvykkäitä ja halukkaita pikkupoikia ja vähän tyttöjäkin. Ja hyvinhän se meni. Itse asiassa lasten näytteleminen oli tasaisempaa kuin aikuisten.
Tammenranta on hienolla paikalla, pienen vesivoimalan äärellä. Oikeastaan olisin halunnut tietää siitä enemmänkin, ihan tuntui kuin vesivoimalan vierellä olisi ollut yksityinen kotitalo. Mikähän historia paikalla on?
Näytelmän lavasteet olivat kunnianhimoisesti rakennetut ja hienot. Näyttämö oli aika suuri ja varsinkin leveä, eikä näyttelijöillä ollut poskimikrofoneja. Melkein tuntui, että ne olisivat olleet paikallaan, kun ilmaisu vähän hukkui huutamiseen. Ihan paras näyttelijä oli Harakan akkaa esittänyt nainen, aikuispääroolit jäivät vähän ohuiksi.
Keskinkertainen arvio keskinkertaisesta näytelmästä, keskiarvon yläpuolelle arvio nousee lavastuksen ja teknisen toteutuksen ansiosta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäteatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäteatteri. Näytä kaikki tekstit
lauantai 9. elokuuta 2008
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Rakkaus pakottaa kasvamaan ylpeyden yli
Ronja ryövärintytär
Rauhalahden kesäteatteri, Kuopio
Astrid Lindgren
Ohjannut Jari Mäntyvaara
Kuopio 14.7.2008 klo 19
***
Menimme katsomaan esitystä tyttöjen Aino, 9 ja Eeva, 7 sekä vaarin kanssa. Rauhalahden teatteriareena on upea ja upealla paikalla, iso telttakatoksella katettu katsomo ja näyttämö, jonka takana avautuu järvi. Oli sadesää ja saimme teatteriesityksen lisäksi ihailla sateenkaarta sekä useampaakin sorsapoikuetta.
Lindgrenin tarina on klassista perusmuotoa: on kaksi keskenään taistelevaa puolta, jotka ystävyyden kautta liittyvät yhteen. Vastakkainasettelun alkujuuri jäi vähän hämäräksi, oliko se vaikea dramatisoida? Dramatisoimisen ongelmia mietin myös metsän eläinten, kakkiaisten, syöjättärien, voudin nihtien ja muiden kohdalla - tuntuivat vähän irrallisilta. Tällainen muinaiseen satujen metsään sijoittuva tarina vaatii valtavasti mielikuvittelua, kokonaisen oman maailman luomista. Hyvän kirjailijan kynän voimin se onnistuu kyllä, kun voi selittää ja kuvailla, mutta miten teatterissa? Minusta se jäi vähän puolitiehen. Etualalle nousi Ronjan isän kehityskertomus, kuinka hänen sydämensä avartui. Oikeastaan isä nousi päärooliksi, ja pääroolin esittäjä oli myös saanut arvoisensa esittäjän, Kuopion teatterin Jukka Auvisen. Tämä osuus näytelmästä toimi oikein hyvin ja nostatti kyyneleitäkin silmäkulmaan.
Tässä esityksessä taisi olla mukana sekä ammattilaisia että amatöörejä. Ja hyvin meni. Ammattilaisten taito vei esitystä eteenpäin ja amatöörit pysyivät perässä. Muutama puheroolikin oli harrastelijoilla - ihmetytti miksi heille ei ollut annettu langattomia, poskeen teipattavia mikrofoneja siinä missä pääroolien esittäjille, puhe ei oikein kuulunut. Musiikkia oli paljon ja se toimi hyvin, paikalla oli nelihenkinen bändikin. Osasivat laulaa, mutta olisiko johtunut äänentoistosta, että kaikista laulunsanoista ei saanut selvää.
Tärkeimpien katsojien eli tyttöjen kommentit olivat, että olisi saanut olla jännempi. Tytöt antoivat plussaa lauluista. He antoivat arvosanan ****.
Minulta heruu nyt vain kolme tähteä, johtuen juuri dramatisoinnin ongelmista tai kenties siitä, ettei tämä tarina oikein edes ole paras teksti näyttämölle pantavaksikaan.
Väliaikatarjoiluissa olisi parantamisen varaa. Kahvia oli myymässä vain yksi tyttö ja jono oli pitkä. Pullat loppuivat heti jonon alkupäässä. Kahvi tosin oli oikein hyvää.
Rauhalahden kesäteatteri, Kuopio
Astrid Lindgren
Ohjannut Jari Mäntyvaara
Kuopio 14.7.2008 klo 19
***
Menimme katsomaan esitystä tyttöjen Aino, 9 ja Eeva, 7 sekä vaarin kanssa. Rauhalahden teatteriareena on upea ja upealla paikalla, iso telttakatoksella katettu katsomo ja näyttämö, jonka takana avautuu järvi. Oli sadesää ja saimme teatteriesityksen lisäksi ihailla sateenkaarta sekä useampaakin sorsapoikuetta.
Lindgrenin tarina on klassista perusmuotoa: on kaksi keskenään taistelevaa puolta, jotka ystävyyden kautta liittyvät yhteen. Vastakkainasettelun alkujuuri jäi vähän hämäräksi, oliko se vaikea dramatisoida? Dramatisoimisen ongelmia mietin myös metsän eläinten, kakkiaisten, syöjättärien, voudin nihtien ja muiden kohdalla - tuntuivat vähän irrallisilta. Tällainen muinaiseen satujen metsään sijoittuva tarina vaatii valtavasti mielikuvittelua, kokonaisen oman maailman luomista. Hyvän kirjailijan kynän voimin se onnistuu kyllä, kun voi selittää ja kuvailla, mutta miten teatterissa? Minusta se jäi vähän puolitiehen. Etualalle nousi Ronjan isän kehityskertomus, kuinka hänen sydämensä avartui. Oikeastaan isä nousi päärooliksi, ja pääroolin esittäjä oli myös saanut arvoisensa esittäjän, Kuopion teatterin Jukka Auvisen. Tämä osuus näytelmästä toimi oikein hyvin ja nostatti kyyneleitäkin silmäkulmaan.
Tässä esityksessä taisi olla mukana sekä ammattilaisia että amatöörejä. Ja hyvin meni. Ammattilaisten taito vei esitystä eteenpäin ja amatöörit pysyivät perässä. Muutama puheroolikin oli harrastelijoilla - ihmetytti miksi heille ei ollut annettu langattomia, poskeen teipattavia mikrofoneja siinä missä pääroolien esittäjille, puhe ei oikein kuulunut. Musiikkia oli paljon ja se toimi hyvin, paikalla oli nelihenkinen bändikin. Osasivat laulaa, mutta olisiko johtunut äänentoistosta, että kaikista laulunsanoista ei saanut selvää.
Tärkeimpien katsojien eli tyttöjen kommentit olivat, että olisi saanut olla jännempi. Tytöt antoivat plussaa lauluista. He antoivat arvosanan ****.
Minulta heruu nyt vain kolme tähteä, johtuen juuri dramatisoinnin ongelmista tai kenties siitä, ettei tämä tarina oikein edes ole paras teksti näyttämölle pantavaksikaan.
Väliaikatarjoiluissa olisi parantamisen varaa. Kahvia oli myymässä vain yksi tyttö ja jono oli pitkä. Pullat loppuivat heti jonon alkupäässä. Kahvi tosin oli oikein hyvää.
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Onnen maa onkin Nilsiässä
Onnen maa
Nilsiän kesäteatteri
kirjoittanut Markku Pölönen, sovittanut Heikki Kuikkaniemi ja Antti Heikkinen
Ohjannut Heikki Kuikkaniemi
Nilsiä 4.7.2008 klo 19
****1/2
Nilsiän kesäteatteriin mennessä ovat odotukset korkealla eikä niihin jouduttu pettymään tälläkään kertaa. Viimekesäinen löyhä sketsisikermä tosin ei ollut paljon mistään kotoisin, mutta nyt kun tehtiin kunnon teatteria, sitä myös tehtiin kunnolla.
Markku Pölösen Onnen maa oli sovitettu nilsiäläiseen kuosiin. Kun tanssittiin, tanssittiin Halssin lavalla, ja nimeltä mainittujen ihmisten seasta löytyi varmaan paikallisille tuttuja (minulle ei). Minua jäi paljonkin askarruttamaan, miten paljon näytelmää oli sovitettu - ainakin sovitus oli onnistunut niin hyvin, ettei se tuntunut yhtään päälle liimatulta. Mahtaako alkuperäisessä näytelmässä olla vanhojen muistelemisen rakennetta? Olipa tai ei, se toimi hyvin. Elokuvassa ei tainnut olla.
Roolitus oli onnistunut erinomaisesti. Ukki ja mummi -pariskunta olivat todella aitoja, tuskinpa heidän tarvitsi kovin paljoa näytelläkään. Pitkä-Pekka oli oikein hyvä nuoren isännän roolissaan, samoin hänen emäntänsä. Ja Vertti-poika, joka kommenteillaan sekoitti aikuisten aikomukset. Pappi oli sitä luokkaa, että alkoi naurattaa heti kun ilmestyi lavalle. Shown varasti kuitenkin Heikkis-Antti, jota lienee nuoresta iästään huolimatta jo aihetta tituleerata mestariksi. Hänen humala- ja krapulanäytöksensä olivat puistattavan hienoja, samoin Tenhon rooliin kuuluva uhoaminen ja keekoilu. Antissa on nilsiäläisen teatterielämän tulevaisuus hyvinkin pitkällä tähtäimellä, kunhan ei vain maailma viekoittele poikaa pois. Vai näemmekö hänet vielä Kansallisen lavalla?
Puolisen tähteä täysistä tähdistä jää uupumaan muutaman naisroolin takia. Mikähän siinä on, että harrastajateatterissa miehet näköjään uskaltavat heittäytyä rooleihinsa rohkeammin?
Nilsiän kesäteatteri
kirjoittanut Markku Pölönen, sovittanut Heikki Kuikkaniemi ja Antti Heikkinen
Ohjannut Heikki Kuikkaniemi
Nilsiä 4.7.2008 klo 19
****1/2
Nilsiän kesäteatteriin mennessä ovat odotukset korkealla eikä niihin jouduttu pettymään tälläkään kertaa. Viimekesäinen löyhä sketsisikermä tosin ei ollut paljon mistään kotoisin, mutta nyt kun tehtiin kunnon teatteria, sitä myös tehtiin kunnolla.
Markku Pölösen Onnen maa oli sovitettu nilsiäläiseen kuosiin. Kun tanssittiin, tanssittiin Halssin lavalla, ja nimeltä mainittujen ihmisten seasta löytyi varmaan paikallisille tuttuja (minulle ei). Minua jäi paljonkin askarruttamaan, miten paljon näytelmää oli sovitettu - ainakin sovitus oli onnistunut niin hyvin, ettei se tuntunut yhtään päälle liimatulta. Mahtaako alkuperäisessä näytelmässä olla vanhojen muistelemisen rakennetta? Olipa tai ei, se toimi hyvin. Elokuvassa ei tainnut olla.
Roolitus oli onnistunut erinomaisesti. Ukki ja mummi -pariskunta olivat todella aitoja, tuskinpa heidän tarvitsi kovin paljoa näytelläkään. Pitkä-Pekka oli oikein hyvä nuoren isännän roolissaan, samoin hänen emäntänsä. Ja Vertti-poika, joka kommenteillaan sekoitti aikuisten aikomukset. Pappi oli sitä luokkaa, että alkoi naurattaa heti kun ilmestyi lavalle. Shown varasti kuitenkin Heikkis-Antti, jota lienee nuoresta iästään huolimatta jo aihetta tituleerata mestariksi. Hänen humala- ja krapulanäytöksensä olivat puistattavan hienoja, samoin Tenhon rooliin kuuluva uhoaminen ja keekoilu. Antissa on nilsiäläisen teatterielämän tulevaisuus hyvinkin pitkällä tähtäimellä, kunhan ei vain maailma viekoittele poikaa pois. Vai näemmekö hänet vielä Kansallisen lavalla?
Puolisen tähteä täysistä tähdistä jää uupumaan muutaman naisroolin takia. Mikähän siinä on, että harrastajateatterissa miehet näköjään uskaltavat heittäytyä rooleihinsa rohkeammin?
tiistai 1. heinäkuuta 2008
Hupia luonnon helmassa
Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
Siilinjärven teatteri
kirjoittanut Agapetus, ohjaus Anita Sundberg
Siilinjärvi 1.7.2008 klo 19
**
Siilinjärveläisten kesähupia, kevyttäkin kevyempää. Kaksi tähteä tulee kekseliäästä ohjauksesta, pienistä aineksista on saatu ihan toimivaa toimintaa. Kolme tähteä jää tulematta heikkojen näyttelijäsuoritusten takia.
Erityismaininta on annettava hienosta paikasta järven rannalla, ja todella komeasta männystä, jota käytettiin myös hyväksi. Myös väliaikakahvi sekä pulla ansaitsevat kehuja.
Siilinjärven teatteri
kirjoittanut Agapetus, ohjaus Anita Sundberg
Siilinjärvi 1.7.2008 klo 19
**
Siilinjärveläisten kesähupia, kevyttäkin kevyempää. Kaksi tähteä tulee kekseliäästä ohjauksesta, pienistä aineksista on saatu ihan toimivaa toimintaa. Kolme tähteä jää tulematta heikkojen näyttelijäsuoritusten takia.
Erityismaininta on annettava hienosta paikasta järven rannalla, ja todella komeasta männystä, jota käytettiin myös hyväksi. Myös väliaikakahvi sekä pulla ansaitsevat kehuja.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Paikallishistoriaa sydän syrjällään
Patruuna
Juankosken näytelmäkerhon 50-vuotisjuhlanäytelmä
kirjoittanut ja ohjannut Matti Pajula
Juankoski 29.6.2008 klo 13
****
Juankosken ruukin patruuna murhattiin 1810. Tapahtuman taustalla oli tukala tilanne, johon ruukin patruuna oli ajanut paikalliset talonpojat. Hän oli tehnyt heidän kanssaan sopimuksia hiilen toimittamisesta ruukin tarpeisiin, mutta sopimuksen ehdot olivat osoittautuneet talonpojille liian koviksi minkä lisäksi patruuna ei ollut täyttänyt omaa osuuttaan sopimuksesta. Sanktiot ja lopulta patruunan sopimuksille asettamat lopulliset päämäärät olivat ankarat: talonpojat uhkasivat menettää maansa ja talonsa. Talonpojat olivat yrittäneet viimeiseen asti ajaa oikeuksiaan laillisesti, eräs isäntä oli käynyt peräti kolmesti kuninkaissa - siis kävellyt jalkapatikassa Juankoskelta Tukholmaan - tuloksetta. Virkatie oli hidas ja välinpitämätön. Kyläläisten mielessä alkoi viritä juoni oikeuden ottamiseksi omiin käsiin ja vihjaistiinpa tarinassa, että se oli itsensä kuninkaankin vaivihkaa ilmaisema idea. Tähän perustarinaan punoutui sitten monenlaisia ihmisten välisiä jännitteitä ja pienempiä tarinoita. Taustalla häämötti myös mm. Paavo Ruotsalaisen virittämä väkevä herätys sekä Suomen sodan kaaos.
Näytelmä on aito, mutkikas moraliteetti, ja katsojan päässä alkaa vilkas päänsisäinen neuvottelu ja tutkinta, kuinka minä olisin tuossa ja tuossa tilanteessa ajatellut ja toiminut. Mistään tyhjännauramisen ja pikkutuhmien juttujen perinteeseen kuuluvasta kesäteatterinäytelmästä ei ollut kyse, ihan muusta. Huumoria toki oli, ja suurin osa siitä meni mehevän ja sattuvan savolaisen sanankäytön piikkiin. Ja kuten hyvään historialliseen näytelmään kuuluu, tyypit ja asetelmat muistuttavat etsimättä oman aikamme vastaavia.
Kaikin tavoin kunnianhimoinen ja onnistunut esitys, taattua Pajulan tasoa. Muutamaa vähän heikompaa naisnäyttelijää lukuunottamatta erittäin hyviä, muutamia jopa loistavia näyttelijöitä. Kohdassa jossa Tauno Juvosen esittämä Påhl Pasanen kävi puhumassa kyläläisten asiaa kuninkaalle, olin vähällä nousta seisomaan ja huutaa bravo! kesken näytelmän.
Näytelmän heikkoja kohtia olivat lukuisat, joskin tarinan kannalta välttämättömät staattiset neuvottelukohtaukset, niissä toisinaan flow ja kontakti katkeilivat. Tämä ehkä oli sekä käsikirjoituksen että ohjauksen ongelma. Tämä sekä näyttelijätyön pieni epätasaisuus verottivat yhden tähden täysistä tähdistä.
Juankosken näytelmäkerhon 50-vuotisjuhlanäytelmä
kirjoittanut ja ohjannut Matti Pajula
Juankoski 29.6.2008 klo 13
****
Juankosken ruukin patruuna murhattiin 1810. Tapahtuman taustalla oli tukala tilanne, johon ruukin patruuna oli ajanut paikalliset talonpojat. Hän oli tehnyt heidän kanssaan sopimuksia hiilen toimittamisesta ruukin tarpeisiin, mutta sopimuksen ehdot olivat osoittautuneet talonpojille liian koviksi minkä lisäksi patruuna ei ollut täyttänyt omaa osuuttaan sopimuksesta. Sanktiot ja lopulta patruunan sopimuksille asettamat lopulliset päämäärät olivat ankarat: talonpojat uhkasivat menettää maansa ja talonsa. Talonpojat olivat yrittäneet viimeiseen asti ajaa oikeuksiaan laillisesti, eräs isäntä oli käynyt peräti kolmesti kuninkaissa - siis kävellyt jalkapatikassa Juankoskelta Tukholmaan - tuloksetta. Virkatie oli hidas ja välinpitämätön. Kyläläisten mielessä alkoi viritä juoni oikeuden ottamiseksi omiin käsiin ja vihjaistiinpa tarinassa, että se oli itsensä kuninkaankin vaivihkaa ilmaisema idea. Tähän perustarinaan punoutui sitten monenlaisia ihmisten välisiä jännitteitä ja pienempiä tarinoita. Taustalla häämötti myös mm. Paavo Ruotsalaisen virittämä väkevä herätys sekä Suomen sodan kaaos.
Näytelmä on aito, mutkikas moraliteetti, ja katsojan päässä alkaa vilkas päänsisäinen neuvottelu ja tutkinta, kuinka minä olisin tuossa ja tuossa tilanteessa ajatellut ja toiminut. Mistään tyhjännauramisen ja pikkutuhmien juttujen perinteeseen kuuluvasta kesäteatterinäytelmästä ei ollut kyse, ihan muusta. Huumoria toki oli, ja suurin osa siitä meni mehevän ja sattuvan savolaisen sanankäytön piikkiin. Ja kuten hyvään historialliseen näytelmään kuuluu, tyypit ja asetelmat muistuttavat etsimättä oman aikamme vastaavia.
Kaikin tavoin kunnianhimoinen ja onnistunut esitys, taattua Pajulan tasoa. Muutamaa vähän heikompaa naisnäyttelijää lukuunottamatta erittäin hyviä, muutamia jopa loistavia näyttelijöitä. Kohdassa jossa Tauno Juvosen esittämä Påhl Pasanen kävi puhumassa kyläläisten asiaa kuninkaalle, olin vähällä nousta seisomaan ja huutaa bravo! kesken näytelmän.
Näytelmän heikkoja kohtia olivat lukuisat, joskin tarinan kannalta välttämättömät staattiset neuvottelukohtaukset, niissä toisinaan flow ja kontakti katkeilivat. Tämä ehkä oli sekä käsikirjoituksen että ohjauksen ongelma. Tämä sekä näyttelijätyön pieni epätasaisuus verottivat yhden tähden täysistä tähdistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)