Eroamisen käsittämätön keveys

Kaikki onnelliset perheet
J.P. Pulkkinen
Teos 2008
***1/2

Tartuin tähän kirjaan, kun muuan suuresti arvostamani ystävä ja kollega sitä voimallisesti kehui.

Huomaan lukevani avioerokirjallisuutta, luonnollisista syistä. Luulenpa, että ihmisten syyt mennä naimisiin muistuttavat toisiaan enemmän kuin ihmisten syyt erota. Itse asiassa tuntuu siltä, että jos rakkaustarinat ovat kiinnostavia, niin erotarinat ne vasta kiinnostavia ovatkin. Toistaiseksi en ole lukenut yhtään kuvausta, joka muistuttaisi omaani. Voi olla, että jokainen tarina on perusteiltaan ihan erilainen, vaikka saattaa sisältää samoja ilmenemismuotoja.

Tässä on kolme pariskuntaa, joiden tarinat on punottu yhteen. Kaksi osapuolta, kolmas, joka katsoo ja jolle tulee niin mukavasti kuuma. Ja kylmä. Naimisissa oleva mies ja naimisissa oleva nainen tapaavat, alkavat tapailla, ja syntyy suhde. Avioliitot särkyvät.

Tapahtumien ja tunteiden kulku on piirretty kevein vedoin. Ehkä liiankin kevein? Kumpikin syrjähypyn osapuoli on naimisissa ja heillä on lapsia. Ihmettelen sitä, että kirjaan ei lainkaan sisälly kuvausta siitä päänsisäisestä moraalisesta pirunpolskasta, jonka tällainen tilanne aiheuttaa. Siltä osin jopa uskottavuus kärsii.

Nähdäkseni syrjähyppy edellyttää sekä veto- että työntövoimaa. Vetovoima käy selväksi, mutta työntövoima kummankaan osapuolen kohdalla ei aivan. Ymmärtääkseni avioliiton pitää olla paitsi väljähtynyt ja hoitamaton, myös sisältää umpikujia ja selvittämä'ttömiä loukkauksia ennen kuin ihminen hyppää aidan yli. Tämä jäi epäselväksi. Miksi nämä ihmiset olivat niin kevyesti valmiit luopumaan rauhasta ja lastensa ehjästä kodista?

Jotekin kevyttä on kaikki, ihmisten väliset suhteet, tapaamiset, olemiset. Elämänmakua tuova rosoisuus puuttui.

Plussaa annan monen muun asian ja ilmiön kuvauksesta. Kuten siitä, miltä tuntuu olla hömppää suoltava naistenlehtitoimittaja. Millaista on taiteilijan epätoivo parempansa edessä. Itse asiassa kirjan rajuin ratkaisu osoittautui minulle kaikkein käsitettävimmäksi. Ymmärrän, miten koville ottaa, kun luova ihminen huomaa työnsä keskinkertaiseksi.